No ni, se oli siinä. Suuri ja mahtava juoksukunnonkohotuksemme on saapunut arvoiseensa päätökseen, 10 kilometriin. Joka tosin lopullisten spekulointien mukaan oli hieman vajaa. Noh, onhan tuota jokatapauksessa itsellä plakkarissa jo se aiemmin juostu kymppi.
Tästä se vaikein osuus sitten vasta alkaa, kun ei ole enää ryhmää joka pakottaisi liikkumaan ja pitäisi alkaa itsenäisesti jatkamaan - sillä mitään järkeähän tätä ei ole tähän lopettaa, vaikkei juoksemisesta niin välitäkkään.
Vauhdin kasvattaminen mua ei kiinnosta pätkääkään - olenhan sukunimeni puolelta tuota suomen hidasta kansanosaa, joten voisi keskittyä ylläpitämään tätä nykyistä kuntoa. Katsoo sitten ajan kanssa, että rupeaako aika ja matka kasvamaan. Ei tuo kymppi nyt vielä kuitenkaan mitään ihan helppoa kauraa ole. Ehkä otan ensimmäiseksi tavoitteeksi tyttöystävän kunnon kohottamisen myös kympin tasolle, siinä ei onneksi paljoa ole tehtävää.
Kyl mä melkee uskaltaisin sanoa, että tää pitäis olla joka vuoskurssille pakollinen homma. Ja vaikka joka linjallaki. Vaikka miten aluks epäili, niin kai tästä on jotain hyötyä ollut. Jossei muuta, niin ainakin jaksaa sen kympin juosta. Ja ryhmäyttäähän tällänen kivasti, kun jokainen puurtaa saman tavoitteen eteen.
Olisin kyllä toivonu ite, että useempi olis jaksanu juosta läpi koko ohjelman, mutta vapaaehtosuuteenhan tää perustu. Sentäs kaikki on enemmän tai vähemmän ulkoillu. Onhan seki positiivinen asia.
Nastaa, kliffaa ja fantsua on ollu. Hyvät ja huonot lenkit. Vielä kun sais hommattua itelleen lenkkarit ja sykemittarin. Mutta eipähän ainakaan kukaan voi sanoa, ettei ole varusteita juosta. Ei ollu mullakaan - ja hyvin huutaa nivelet hoosiannaa. Vitsi vitsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti