Koko viikonloppu meni melko staattisesti paikallaan istuessa, joten turhaa energiaa tuntu tursuavan korvista ulos. Perjantaina ohjelmassahan olisi ollut 5km + 20 minsaa. Päätin sunnuntaina jo lähtiessä, etten jaksa turhan tarkkaa tiirata kelloa ja mittailin ennakkoon, että tuollainen 8km lenkki olisi varmaan aika likipitäen hyvä matka. Käytiin lompsottelee tyttöystävän kanssa se, päädyttiin yliopiston kohdalle n. rahtusen päälle tunnin kohdalla. Mulla ei tuntunu lenkki vielä missään - muuten ku hyvällä tavalla - niin päätin vielä rykästä siihen päälle yliopistokatu - tulliportinkatu lenkuran. Kokonaismatkaa tuli siis kaikenkaikkiaan 10,8km googlemapsiin luottaen. Joten, tattadattaa, nyt se maaginen kympin raja meni mun osalta rikki. Anteeksi, että olin malttamaton ja tein sen ennakkoon. Kokonaisaika oli 1h 31 minuuttia, tahti oli alun kaheksan kilsan osalta aika rento, joten kyllä siitä vielä minuutteja saa kiristettyä pois. Mutta hitot siitä, mulle riittää, että oon elämäni ekaa kertaa juossu 10 kilometria.
Ps. GPS signaalit heitti taas häränpyllyä, joten endomondolta ette reittiä taaskaan saa. Tyytykäätten siis googlemapsiin. Pakko varmaan vihdoinkin taipua ja hankkia nettiyhteys luuriin, niin ei olla paikannuksen kanssa pelkän satelliittiyhteyden varassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti