Näin me reippaillaan |
Arvelutti aiemmin tänään miten juokseminen onnistuu, sillä hartiat ja niska ovat olleet todella kipeät. Eilen ongelmaa ei ollut mutta sitä edellisesllä juoksukerralla tärähtely vihloi inhottavasti niskaan. Myös päänsärkyä on ollut jonkin verran hartia- ja niska kipujen takia. Lähdin kuitenkin kokeilemaan ja ilokseni huomasin, ettei tarvitse lopettaa. Oikean puoleinen hartia on vähän kipeä, muttei kuitenkaan normaalia enempää.
Ensimmäinen juoksu pätkä |
Viisi minuuttia juoksua ei tehnyt tiukkaa, vaan huomasin, että kunto on jo merkittävästi noussut. Tätä tahtia pystyn juoksemaan kohta kovempaakin, kuin hölkkävauhtia. Nyt siellä tosin oli niin liukasta, etten uskaltanut koventaa vauhtia, vaikka mieli teki. Juoksin toinen jalka hangessa lähes koko ajan.
Tauko |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti